Synnin olemuksesta

 Synti on sitä, että teemme asioita, jotka tiedämme vääräksi. Jopa niin, että joku asia voi olla toiselle synti, toiselle ei. 

Viattomuuden tila on sitä, että ei tiedetä vielä mitään synnistä. Pieni lapsi on viaton. Vähitellen tietoisuus oikeasta ja väärästä lisääntyy. Sitten varsinainen synti tulee elämään, omatunto tahriintuu. 

Sama periaate näkyy paratiisikertomuksessa. Oli vain yksi asia, jota ei saanut tehdä, syödä hyvän ja pahantiedon puusta. Sen yhden vääräksi tiedetyn asian tekeminen teki Aadamista ja Eevasta syntisiä. 

Jännä asia on se, mitä Paavali sanoo laista: "Mutta laki tuli väliin, että rikkomus suureksi tulisi". Muutenkin Paavali opettaa paljon sitä, että omatunto on tärkeä. Ja se on suhteessa siihen, mitä tiedämme ja ymmärrämme. 

Olemmeko siis  sellaisessa onnettomassa kierteessä, että koko ajan opimme lisää siitä, mikä on väärin - ja tulemme siis syntisemmäksi ja syntisemmäksi? Raamattuhan sanoo ja kokemuskin opettaa, että emme pysty tulemaan synnittömiksi. 

Jos ei olisi Jeesusta, evankeliumia, sanomaa syntien sovittamisesta ja anteeksiannosta, niin näin se olisikin. Monen kohdalla se on sitä, että  syyllisyys sen kun kasvaa ja sitä pitää ehkä koettaa lieventää itsepetoksella tai turruttavilla aineilla tai jollain tavalla pakenemalla totuutta. 

Onneksi meille on nyt lääke annettu: totuuden kohtaaminen ja Jumalan armon ja syntien anteeksiantamisen  vastaanottaminen. Sitten jatkamme matkaamme armahdettuina syntisinä, keventyneellä omallatunnolla ja Jumala auttaa meitä uudella tavalla. 

Mitä sitten tapahtuu? Muutummeko synnittömiksi? Emme muutu. Tapahtuuko kuitenkin muutosta? Kyllä jotain muutosta tapahtuu. Joillakin enemmän, joillakin vähemmän. Jännä asia on sekin, että ymmärrys oikeasta ja väärästä lisääntyy edelleen ja oma syntisyys tulee siksi usein vielä entistä selvemmin tietoisuuteen. Mutta jos Jumalan armon oikein ymmärtää, niin se ei johda kasvavaan syyllisyyteen, vaan suurempaan kiitollisuuteen.