Kasteesta

Ihan tähän alkuun haluan sanoa, että minusta sekä luterilaisen kirkon ja muidenkin perinteisten kristillisten kirkkojen kasteet että vapaiden suuntien käytäntö - uskovien kaste - ovat hyviä asioita. 

Toiseksi pitää heti sanoa, että tämä kirjoitus ei ole opetus, vaan maallikon pohdintoja, joissa yritän vaan olla mahdollisimman rehellinen. Tältä nyt näyttää ja on tainnut näyttää suurinpiirtein samalta koko uskossa oloni ajan, yli 46 vuoden ajan. Kovin paljon ajatukseni eivät ole vaihdelleet, kuin ehkä hetkittäin.

Kristillinen kaste erottaa ihmisen muiden uskontojen piiristä. Tämä on tärkeää erityisesti silloin, kun muiden uskontojen piirissä elänyt ihminen tulee kristityksi. On hyvä, että on jokin tällainen selkeä merkki. Jos vaikkapa muslimi kääntyy kristityksi, niin olen kuullut kerrottavan, että nimenomaan kasteella käyminen aiheuttaa usein sen voimakkaimman vastareaktion. Silloin ei ole kyse enää pelkästään ajatuksista ja pohdinnoista, vaan selkeästä valinnasta. 

Ja jos sitten tällainen kristityksi kääntynyt henkilö haluaa kastaa lapsensa jo pienenä, ymmärrän sen hyvin. Lapset halutaan sulkea kristinuskon piiriin myös, antaa heidät Jumalalle. Apostolien teoissa perheenisän tai äidin kääntyminen johti aivan luonnollisesti siihen, että koko perhekunta kastettiin. Tästä voidaan tietenkin siinä mielessä väitellä, että kastettujen ikiä ei mainita. Itse pidän todennäköisenä, että ikärajoja ei ollut.

Siihen minun on vaikeampi uskoa, että pienen lapsen kastaminen on välttämätöntä perisynnin poistamiseksi, että lapsi muuten voisi joutua kadotukseen, jos kuolisi pienenä ja kastamattomana.

Olen itse käynyt uskovien kasteella Helsingin Vapaaseurakuntaan liityttyäni, oltuani siihen mennessä noin 9 vuotta uskossa. En olisi halunnut luterilaisesta kirkosta erota, mutta ei ollut mahdollista jäädä molempien kirkkojen jäseneksi, koska Vapaakirkko on rekisteröity itsenäiseksi kirkkokunnaksi. Omalla kohdallani kasteella käyminen ei täysin selkeyttänyt ajatuksiani tästä asiasta, vaikka sitä toivoinkin. Minulle jäi edelleen kysymyksiä. Olen kai tällainen ikuinen pohdiskelija. Mutta uskon, että se on ollut monelle jo lapsenakin kastetulle hyvin selkeä ratkaisu, jonka he ovat kokeneet Jumalan johdatuksena. Ehkä se minullekin oli Jumalan johdatus, mutta en sitä kovin selkeästi kokenut.

Asiat pitäisi tietysti perustella Jumalan Sanalla. Itselleni perustelin ottamaani uskovien kastetta tällä raamatunkohdalla: "Tämän vertauskuvan [Nooan arkki] mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta" (1. Piet.3:21).

Tämän kohdan mukaan kaste ei poista meistä luonnollisessa olemuksessamme olevaa taipumusta syntiin (miten hienoa se olisikaan), mutta siinä halutaan ikäänkuin pyyhkiä pois vanha elämä omantunnon kannalta. Voisiko sanoa, että siinä myös sanoudutaan irti kaikesta siitä väärästä, mitä on tullut tehtyä ja ajateltua, ja halutaan ottaa vastaan uutta Jumalalta.

Mutta pohdiskelija pohtii kuitenkin sitten näinkin: Kyllähän se hyvä omatunto saadaan sen perusteella, kun uskotaan, että Jeesus on sovittanut kaikki syntimme Golgatalla, kuten Raamattu ja saarnamiehet kertovat. Ja jos joku ottaa tämän Sanan vastaan ja ajattelee kiitollisena lapsikastettaan ja hyväksyy sen kasteekseen - kyllä se varmasti riittää.

Tähän perusteluksi Hebr.9:14: "...kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa".

Silti uskovien kasteella voi olla suuri merkitys myös lapsena kastetulle. En mitenkään halua kiistää niiden ihmisten kokemuksia, jotka ovat kokeneet tämän hyvin selvänä Jumalan johdatuksena, vaikka itselleni asia oli epäselvempi.

Ennen kaikkea ajattelen, että kristillistä kastetta ei tule halveksua kummassakaan tapauksessa. Ei tehdä tästä ongelmaa. Pääasia on, että uskoo Jeesukseen ja on kastettu. Ja jos kasteelle ei syystä tai toisesta pääse, riittää pelkkä uskokin - kuten ristin ryövärille.