J. Richard Middletonin ajatuksia syntiinlankeemuksesta


Tarkastelen tässä teologi J. Richard Middletonin blogiartikkelia "Evolution and the Historical Fall: What Does Genesis 3 Tell Us about the Origin of Evil?", joka on julkaistu BioLogoksen sivuilla maaliskuussa 2017. Tämä ei ole käännös, vaan vapaa tiivistelmä sisällöstä, jossa korostan erityisesti itseäni kiinnostavia kohtia. Hakasuluissa muutama oma kommentti.

Izaak van Oosten - The Garden of Eden (Kuva Wikimedia Commons)

Taustaa

Middleton kertoo aluksi omasta taustastaan. Hän tuli nuorena uskoon, mutta hän ei muista koskaan vähätelleensä tai vastustaneensa evoluutioteoriaa Raamatun kanssa yhteensopimattomana. Hän luki innolla jopa ihmisen evoluutiota käsitteleviä kirjoja. Häntä vaivasi kuitenkin jonkin verran se, että 1. Moos. 3:n kertomus syntiinlankeemuksesta ei tuntunut oikein sopivan yhteen evoluutioteorian kanssa. Hänelle oli aina opetettu, että siinä kerrotaan, kuinka ensimmäinen ihmispari menetti paratiisin tottelemattomuuden seurauksena ja rangaistukseen kuului myös, että kuolema sitten vasta tuli ihmiskuntaan ja muuhun luontoon. Tämä ristiriita tuntui yhteensovittamattomalta ja hän teki niin kuin monet muutkin - laittoi asian sivuun mielestään ja keskittyi muihin asioihin.

Nyt tätä artikkelia kirjoittaessaan hän ei enää kuitenkaan ole tuossa 'sivuunpanemisen' vaiheessa, vaan sanoo, että on aika käydä lähemmin tarkastelemaan sitä, mitä 1. Moos. 3 todella sanoo ja miten voisi suhtautua sen ja evoluutioteorian välisiin jännitteisiin.

Lankeemuksen historiallisuus

Middleton toteaa, että monien kristittyjen evoluutioteorian puolustajien mielestä on käytännössä pakko hyväksyä sellainen ajatus, että ihminen on ollut jo alkujaan syntinen, ikäänkuin luotu syntiseksi. Hän ei kannata tällaista ajatusta ja se ei hänen mielestään ole välttämätön johtopäätös.

Toisaalta hän ottaa myös esille jo kirkkoisä Augustinuksen ajoista yleisen tulkinnan, että syntiinlankeemus muutti ihmisluonnon niin, että sen jälkeen jokainen ihminen tulee maailmaan syntisenä. Tätäkään Middleton ei pidä ainoana uskottavana ja mahdollisena tapana lukea paratiisikertomusta.

Kiusausten yleinen peruskaava

Middleton esittää [monien muiden tapaan], että 1. Moos 3. kertomusta ei tarvitse nähdä yksinkertaisesti kertomuksena ensimmäisestä ihmisparista, vaan Aadam ja Eeva voidaan nähdä arkkityyppeinä, he edustavat kaikkia meitä. Ja tämä taas saattaa tarkoittaa sitä, että kertomus ei käsittele ainoastaan yhtä historiallista tapahtumaa (vaikka hän ei sulje sellaista pois) vaan kertomus kuvaakin hienosti sitä peruskaavaa, jota kiusaus ja synti noudattelee ihmisten elämässä. Niinhän saarnamiehet usein kertomusta käsittelevätkin.

Näin Eevan ja käärmeen keskustelusta tuleekin syvällinen opetus synti-ilmiöstä yleisesti ja sitä voidaan soveltaa yhtä hyvin meihin jokaiseen kuin myös varhaisen Homo sapiensin kokemuksiin. 'Käärme' esimerkiksi kyseenalaistaa Jumalan antaman kiellon  hyvät ja varjelevat tarkoitukset ja väittää, ettei tottelemattomuudesta mitään pahaa seuraa, jopa päinvastoin: "Ei, ette te kuole. Mutta Jumala tietää, että niin pian kuin te syötte siitä, teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan." Vastaavia omatunnontaisteluja sisäisten tai ulkoisten kiusausten kanssa voidaan ajatella kaikkien ihmisten kaikkina aikoina käyneen. [Oman ajatusmaailman tai toisten ihmisten kautta tulee valheellisia perusteluja tehdä jotain.]

Paratiisimainen olotila?

Monet kristityt olettavat, että paratiisikertomus sisältää kuvauksen syntiinlankeemusta edeltävästä aikakaudesta, jolloin ensimmäiset ihmiset viattomassa tilassaan täyttivät Jumalan antamaa tehtävää, Paratiisin 'viljelemistä ja varjelemista'. Mutta tarkemmin tarkastellen tällaista osaa kertomuksessa ei olekaan, vaan kertomus etenee nopeasti kertomaan heidän tottelemattomuudestaan. Middleton kysyy, voisiko tämä olla merkittävää ajateltaessa sitä, että Homo sapiensin uskonnollisen ja moraalisen tietoisuuden heräämisen ja toisaalta synnin välillä ei mahdollisesti ollut kovin pitkää aikaa? [Kuten kertomuksestakaan, niin ihmiskunnan historiastakaan ei löydy merkkejä pitkästä 'paratiisimaisesta' aikakaudesta.]

Synnin lisääntyminen

Middleton ei kannata sitä ajatusta, että ensimmäisen ihmisparin synti aiheutti ratkaisevan ja periytyvän, ikäänkuin geneettisen, muutoksen myöhempiin sukupolviin, mutta näkee 'perisynnin' pikemmin prosessina, jossa ihmiskunta joutuu yhä pahemmin synnin otteeseen. Tämän kuvausta hän löytää myös Raamatusta:

Kainia Jumala kehoittaa: "Jos teet oikein, voit kohottaa katseesi, mutta jos et tee, on synti ovella vaanimassa. Sinua se haluaa, mutta sinun on pidettävä se kurissa." Kain murhasi Aabelin, mutta se ei olisi ollut välttämätöntä. Jatkossa kehitys menee yhä huonompaan suuntaan. Kainin jälkeläinen Lemek sanoo: "Jo yhdestä haavasta minä tapan miehen, jo yhdestä naarmusta nuorukaisen. Jos Kainin puolesta kostetaan seitsemästi, niin Lemekin puolesta seitsemän­kymmentä­seitsemän kertaa." Ja sitten Nooan aikoina "Herra näki, että ihmisten pahuus lisääntyi maan päällä ja että heidän ajatuksensa ja pyrkimyksensä olivat kauttaaltaan pahat".

Näin me kaikki synnymme ikäänkuin 'perisynnin' alle - emme alkuperäisen syntiinlankeemuksen aiheuttaman 'geneettisen' tms. muutoksen takia, vaan synti on kuvatulla tavalla pesiytynyt koko tähän maailmaan jossa elämme.

Syntiinlankeemus ja evoluutio, eräs mahdollinen näkemys

Middleton spekuloi, että jossain vaiheessa Jumala halusi astua läheisempään suhteeseen ihmisen kanssa jonkin Homo Sapiens -populaation kautta ja se - niinkuin vuorovaikutussuhteet yleensäkin - vaikutti ihmiskuntaan voimakkaasti.

Moraalisen tietoisuuden herääminen oli ratkaiseva askel, ja sen taustalla oli kehittyvä tietoisuus Jumalan kutsusta moraaliseen elämään, elämään Jumalan kuvana. Pian ihmiset alkoivat kapinoida tätä uutta tietoisuutta vastaan. Ja näin moraalinen tietoisuus ja sen synnillinen vastustaminen levisivät kaikkiin Homo sapiens -lajin edustajiin. Middleton toteaa, että vaikka tällainen kuvaus lankeemuksesta ei ole aivan samanlainen kuin Raamatussa, siinä lankeemus nähdään kuitenkin historiallisena tapahtumana ja hänen melestään näkemys on yhteensopiva niin Raamatun kuin evoluutioteoriankin kanssa.

Kommentit

  1. Pidin artikkelissa erityisesti tuosta ajatuksesta, että syntiinlankeemuskertomuksen on tarkoitus opettaa meille tuota yleistä 'kaavaa', jota kiusaus ja lankeaminen tottelemattomuuteen yleensäkin noudattavat. Jumalan paikalle voidaan laittaa joissain tilanteissa vaikkapa isä tai äiti. Tästä näkökulmasta ei tunnu niin tarpeelliselta miettiä kertomuksen muita historiallisia yksityiskohtia - kiusaus ja rikkomus on mennyt tätä rataa alusta asti.

    Viimeisen kappaleen ajatus siitä, kuinka Jumalan kutsu herätti moraalisen tietoisuuden jne. on jo taas niin vaikeasti käsitettävällä alueella, ettei tiedä mitä pitäisi ajatella. Mutta jotain tällaistahan tulee kyllä hyvin helposti mieleen. Joskus oli tilanne, jolloin ei vielä ollut varsinaisia ihmisiä, Jumalan edessä vastuullisia, moraalisesti (tarpeeksi?) tietoisia olentoja. Ja joskus myöhemmin taas oli. Mitä ihan tarkkaan siinä välissä tapahtui? Minkälaisia olivat Jumalan ensimmäiset yhteydenotot ihmiseen? Sekö herätti ihmisen moraalisen tietoisuuden - vai kehittyikö omatunto asteittain - vähän samaan tapaan kuin lapsenkin ymmärrys lisääntyy, kunnes häntä voidaan pitää vastuullisena.

    Kuitenkin on helppo olla Middletonin kanssa samaa mieltä siitä, että ei tarvitse nähdä ihmisen olleen alkujaan syntinen. Synti tulee kuvaan sitten, kun tehdään jotain joka on mahdollista ymmärtää vääräksi.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti